Uudenmaan esihistoriallinen ja keskiaikainen asutus

Paikallishistoriawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porvoon Linnamäen keskiaikaista mäkilinnaa vuonna 2014.
Uusimaa on vielä 400-luvulta arkeologisesti löydötöntä, kun taas Hämeessä ja Varsinais-Suomessa löydöt kertovat varmasta, pysyvästä asutuksesta.[1] Uudenmaan pysyvää asutusta on tutkittu kalmistojen ja hautajäänteiden avulla. Vaikka Uusimaa on osittain hyvin samanlaista, asutukseen kelpaavaa maaperää kuin Varsinais-Suomi tai Häme, ei kalmistolöytöjä ole samalla mitalla havaittu vuosilta 900-1200. Tähän on pohdittu syyksi muun muassa sitä, ettei vakinaista asutusta ole joko ollut, tai sitten hautoja ei ole vielä löydetty. Hautaustekniikkakin on voinut vaikuttaa jäänteiden syntymiseen. Karjaan myöhäisrautakautinen asutus on Tenholan ohella mahdollisesti Uudenmaan asuttamisen lähtöaluetta, sillä nämä sijainnit olisivat luonnollisia jatkeita Varsinais-Suomen keskusten jatkeille, ja asutuksen jäljet ovat jatkuneet keskiajalle asti.[2]

Länsi-Uusimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan länsilaidalla Tenholan pitäjästä on löydetty varhaisimmat merkit rautakautisesta asumisesta. Asutuksen on arveltu olevan suomalaista talonpoikaisväestöä vuosilta 500-800. Väestöllä oli myös pieni muinaislinna Bonästräskin saaressa. Karjaalta on löytynyt runsaasti rautakautista jäämistöä kuten hautoja ja linnavuoria vuosilta 300-1000. Asutuksen vahva keskus näyttäisi olleen Lepinjärven ympärillä, jonne asutuksen on arvioitu tulleen Virosta. Vaikka 900-luvun jälkeen asutusta ei yhtä vahvasti kyetä varmistamaan, kertovat muinaislinnat asutuksen jatkumosta keskiajalle asti. Rautakautisiksi on arvioitu Grabbacka Borgberget, Haveråkersberget sekä Sannäs Borgberget. Karjalohjalla Pöykärin ja Uuspyölin linnavuoria on arveltu myös rautakautisiksi.[3]

Lohjalla on arvioitu olleen asutusta  ennen viikinkiaikaa, esimerkiksi Hiitin eli Hiiden kylän tienoilla noin 400-700-luvuilla. Inkoosta ja Siuntiosta ei ole tavattu pysyvää varhaista rautakautista asutusta, mutta alueilla on tehty muita löytöjä, kuten Skällbergetin muinaislinna Tjusterbyssä sekä Backan uhrikivi. Kirkkonummi ja Espoo ovat myös vailla nuorempaa rautakautista asutusta kuten Vihti ja Helsingekin (vanha Helsingin pitäjä, nykyiset Vantaa ja Helsinki).[4]

Itä-Uusimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Uudeltamaalta puuttuvat vedenpitävät todisteet esihistoriallisesta asutuksesta, kuten kalmistot ja hautapaikat. On kuitenkin arvioitu, että Porvoon Linnamäen muinaislinnan varhaisimmat rakennustyöt sijoittuisivat jo 800-luvulle. Askolasta on löytynyt uhrikiviä, uhrikuoppa sekä varhaiskeskiaikainen tai myöhäisrautakautinen ruumiskalmisto, jotka kertovat alueella mahdollisesti olleesta myöhäisesihistoriallisesta asutuksesta.[5]

Linnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudellamaalla on muinaislinnojen lisäksi useita keskiaikaisiksi todettuja muinaislinnoja. Näitä ovat muun muassa Karjaan Junkarsborg, helsinkiläinen Vartiokylän Slottsbacken sekä Sipoon Sibbesborg.[6] Linnojen lisäksi useat paikannimet viittaavat linnoituksiin ja pakolinnoihin useissa pitäjissä ympäri Uudenmaan, vaikkei arkeologisia löydöksiä olekaan tehty. Sekä karjaan seudun, Siuntion ja Karjalohjan muinaislinnat nähdään todisteina siitä, että ainakin Länsi-Uudellamaalla olisi ollut asutusta toisen vuosituhannen alussa. Rautakautiset löydöt kertovat, että mahdollisia Uudenmaan pysyvän asutuksen liikkeellepanijoita olisivat olleet joko Varsinais-Suomen, eritoten Perniön-Salon-seutu, Etelä-Häme tai Hollolan Häme eli Lahden ympäristö.[7]

Keskiaikainen asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan kokonaisuudessaan kattavat lähteet löytyvät maakirjoista 1500-luvun puolimain. Vanhin laajemmin käsitelty asiakirja, joka sisältää mainintoja Uudesta maasta on kuitenkin Olavi Pyhän saaga. Saaga mainitsee Olavi Pyhän nousseen maihin Herdala-nimisessä paikassa. Paikan on tulkittu tarkoittavan Inkoon Hirdal-nimistä kylää. Saagan tarinan perusteella Uudenmaan rannikolla olisi ollut siis asutusta jo vuoden 1000 tienoilla. Tanskalaisesta, noin vuodelle 1250 ajoitetusta itineraariosta tutkimus on saanut kuvauksia viikinkien idänreitistä, joka kulki Länsi-uudenmaan saariston kautta. Reitin ankkuripaikkojen nimistöt Uudenmaan rannikon puolella ovat suomenkielisiä, kuten Hangethe, Cuminpe, Lowicsund, Karienkaskae, Juxarae, Horinsarae ja Purkal. Tämä eroaa Turun saariston sekä Ahvenanmaan nimistöistä, jotka ovat ruotsinkielisiä. Nimet viittaavat siihen, ettei ruotsalainen uudisasutus olisi vielä 1100-luvulla yltänyt Uudellemaalle. Uudenmaan nimeltä tiedetyt kaukonautintapaikat ovat olleet todennäköisimmin mantereen vanhimpien suomalaiskylien käytössä, joka omalta osaltaan vaikutti rannikonkin suomenkieliseen nimistöön.[8]

1200-luvun jälkeen ennen 1540-luvun veroluetteloita Uudenmaan pitäjien ja kylien paikannimet esiintyvät hajanaisesti 1300-luvulla, mutta lisääntyvät 1400-luvulla. Nyland-nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1326, ja Nylandia hieman aiemmin. Tämän on katsottu kertovan siitä, että vanhojen Suomen ja Hämeen maakuntiin kuuluneesta Suomenlahden puoleisesta osasta on muodostunut oma, erillisenä käsitetty alueensa, maakunta. Monien vanhimpien pitäjien nimet, kuten Kariis, Siundio, Heelsingaa, Sibbaa, Lohia ja Borga esiintyvät ensikertoja 1300-luvun lähteissä, joka kielii asutuksen olevan alueilla jo pitkäikäisempää ja vakiintunutta. Eniten esiintyvät paikat ovat Tenhola, Karjaa, Lohja ja Porvoo, joka vahvistaa alueiden asemaa Uudenmaan vanhimpina asuinalueina. Vuosina 1250-1300 Länsi-Uudellamaalla taloja on ollut noin tuhat ja Itä-Uudellamaalla 300. 1300-luvun puolimain lännessä taloja on ollut jo noin 1200 ja idässä 800. Lukujen mukaan Länsi-Uudellamaalla kasvu on ollut suhteellisen tasaista ja idässä taas maahanmuuton vuoksi nopeaa.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 11. Helsinki: SKS. 2005. Viitattu 7.10.2021.
  2. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan asutus ja nimistö, s. 13-14. Helsinki: SKS. 2005. Viitattu 7.10.2021.
  3. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 11. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  4. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 12. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  5. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 12. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  6. Saulo, Kepsu. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 12. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  7. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 13. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  8. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 14-15. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.
  9. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 15-16. Helsinki: SKS. Viitattu 7.10.2021.