Merenkulku Raahessa

Paikallishistoriawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Meri on aina ollut merkittävä osa Perämeren rannalla sijaitsevan Raahen elinkeinoelämää.[1] Kaupungin pääelinkeinoina olivat aikoinaan kauppapurjehdus ja laivanrakennus, ja suurelle osalle Pohjois-Suomea Raahe olikin tärkeä satamakaupunki.[2]

Varhaiset merenkulkijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perämeren liikenteellä on vanhat ja kunnioitettavat perinteet. Jo esihistorialliset kaivaukset ja löydöt kertovat liikkuvasta elämästä ja ennen kaikkea kaupankäynnistä.[2] Varhaisimmat merellä liikkuneet olivat esihistoriallisen ajan kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Kalastus ja hylkeenpyynti olivat tärkeitä elinkeinoja myös uuden ajan alkaessa.[3]

Kauppamatkoja keskiajalta alkaen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuin Raahen kaupunkia oli vielä olemassakaan, näillä main sijaitsi laaja Salon pitäjä, nykyinen Saloinen, joka liitettiin Raaheen vuonna 1973. Salon pitäjä kuului Ruotsin valtakuntaan. Kauppamatkoja pääkaupunkiin Tukholmaan on tehty varmuudella 1500-luvun puolivälistä lähtien, mutta todennäköisesti matkoja tehtiin jo keskiajalla. Verotavaroita kuljetettiin Tukholman lisäksi ainakin Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Salolaiset maakauppiaat purjehtivat myös Rääveliin eli Tallinnaan.[3]

Salon markkinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salon pitäjän satama sijaitsi nykyisen Aittalahden pohjukassa. Se oli myös tärkeä markkinapaikka ja vuodesta 1616 lähtien siellä pidettiin vuosittain kaksiviikkoiset Olavinmarkkinat. Kauppiaita tuli kotoisten talonpoikien lisäksi aina kaukaa ulkomailtakin, tuoden mukanaan suolaa, kankaita ja rautaa sekä muuta metallitavaraa.[4] Markkinoille saapui paitsi Turun, Tukholman, Norrköpingin ja muiden kaupunkien porvareita myös kauppasaksoja Inkeristä ja Liivinmaalta näiden alueiden kuuluessa Ruotsiin sekä Vienan rannalta miehiä, jotka Maaselän yli kulkien laskettivat Oulujärven lounaiseen päähän, siitä taivaltaen Venetheittoon ja sitten Siikajokea pitkin mereen ja meritse Saloisten markkinaniemeen. [5]

Pietari Brahe perusti Raahen satama- ja kauppakaupungin vuonna 1649[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1649 Ruotsin kuningatar Kristiinan nimittämä kenraalikuvernööri kreivi Pietari Brahe antoi käskyn Salon satama- ja kauppakaupungin perustamisesta. Vanha satama oli kuitenkin maankohoamisen vuoksi mataloitunut niin paljon, ettei se olisi soveltunut suurten kauppalaivojen käyttöön. Niinpä kaupungin rakentamista varten täytyi etsiä parempi paikka ja se löytyi Pitkänkarin saaren suojaamalta niemeltä, jonka yhdisti mantereeseen kapea kannas. Kaupunki erotettiin Salon pitäjästä tulliaidalla ja nimettiin Saloksi. Salon kaupungin nimi muuttui Brahestadiksi vuonna 1652 kreivi Brahen ostettua koko Salon pitäjän ja kaupungin omistukseensa. Brahestad lyheni kansan suussa Raaheksi. Kaupunkia ympäröineet merenlahdet ovat vuosisatojen maankohoamisen saatossa mataloituneet tai maatuneet kokonaan.[4]

Laivanrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raahessa harjoitettiin laivanrakennusta jo tuolloin 1600-luvun puolivälin tienoilla. Ensimmäinen laivavarvi sijaitsi Pitkässäkarissa. 1700-luvulla laivaveistämöt siirrettiin kaupunginrantaan, nykyisen Pakkahuoneen museon ja Cortenkadun väliselle alueelle. [1] Laivojen rakennuspaikka oli Laivurin- ja Saaristokadun välisellä alueella, ja kaupungissa toimi pieni pikipolttimo. Pikeä käytettiin laivojen saumojen tiivistykseen, ja se oli myös hyvää kauppatavaraa.[1]

Laivanvarustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivanvarustus alkoi vastaperustetussa kaupungissa pormestari Henrik Corten johdolla. Laivanomistajien aluksissa kuljetettiin kauppa- ja verotavaroita, kuten voita, viljaa, kalaa, nahkoja ja hylkeen traania. Tärkein tuontituote oli suola. Kauppamatkat suuntautuivat 1700-luvun lopulle asti pääosin Tukholmaan ja muihin Itämeren satamiin. Pohjanlahden kaupunkien kaupankäynti oli kuitenkin tarkoin säänneltyä tullausmääräyksineen.[3]

Tapulikaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1791 Raahe sai tapulikaupunkioikeuden eli oikeuden käydä suoraa ulkomaankauppaa ilman välikäsiä. Tätä ennen kauppatavarat oli täytynyt tullauttaa Oulussa tai Kokkolassa tai tilata tullimies suorittamaan tullaus paikan päällä Raahessa.[4] Kaupungin piti rakentaa tullikamari tuotteiden tullausta varten ja muutenkin täyttää tapulikaupungille asetetut kriteerit.[5] Kaupungille myönnetyt purjehdus- ja tapulioikeudet antoivat porvareille tilaisuuden laajentaa kauppa- ja meriliikennettä. Raahelaisten toimeentulomahdollisuudet paranivat, kun liike-elämä vaati lisää merimiehiä laivanrakentajia, käsityöläisiä ja kauppa-apulaisia[6].[1]

Purjelaivakauden loistoaikaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purjelaivakauden loistoaikoina laivoissa palveli noin 600 merimiestä, joista suurin osa oli raahelaisia.[6] Suomen sodan seurauksena Suomesta tuli suuriruhtinaskuntana osa Venäjää vuonna 1809. Laivaliikenne alkoi kasvaa sodan ja vuonna 1810 tapahtuneen Raahen palon jälkeen. Nousu oli tasaista aina vuosisadan puolivälissä käytyyn Krimin sotaan asti. Krimin sodan päätyttyä laivanvarustus kuitenkin elpyi nopeasti ja Raahe kohosi merkittäväksi laivanvarustajakaupungiksi.[3]

Huippuvuonna 1869 Raahessa oli 58 laivaa ja niiden yhteinen kantavuus oli yli kuudesosa koko maan kauppalaivaston kantavuudesta. Raahesta purjehdittiin Itämeren satamien ohella Pohjanmerelle, Välimerelle ja jopa valtamerten taakse.[4] Raahe oli 1860–70-luvuilla kymmenkunta vuotta Suomen suurin laivanvarustajakaupunki, lästimäärältään mahtitekijä.

Merenkulun vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purjelaivakauden helmiä ovat muun muassa puu-Raahe ja Suomen vanhin paikallismuseo.[2] Vielä 1800-luvun puolellakin Raahen kadut olivat huonosti hoidettuja. Raahelaiset keskittyivät merenkulkuun, eikä mantereen kulkuväylien huolehtiminen ollut tärkeysjärjestyksessä etusijalla. Vasta 1850-luvulla katujen kunnossapitoon alettiin kiinnittää enemmän huomiota.[1]

Yksinkertaisia merimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkulkijoiden kulkemista ovat kautta aikain opastaneet erilaiset maamerkit ja viitat. Alkeellisimpia väylänmerkkejä olivat luonnon merkit; kalliot, mäet, puut ja kiviröykkiöt. Sittemmin alettiin pystyttää rantakallioille tai kivikkoihin ristejä, kasata kivisiä kummeleita ja alettiin polttaa merkkitulia tietyissä paikoissa rannikolla. Erityisesti kivikirkkojen valkoisiksi kalkitut tornit ja muut korkeammat rakennukset kuten tuulimyllyt ovat olleet mantereella hyviä kiintopisteitä. Näistä em. ristiviitoista lienee peräisin rannikolla varsin usein esiintyvä kors-/risti-etuliite paikannimissä. Esimerkiksi Saloisten jo v. 1329 tunnetun seurakunnan vanhin kirkko oli Ristikankaalla, ja samalla seudulla on Lapaluodon ja Ison-Kraaselin välillä Ristiluoto.[4]

Pookit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1650-luvun alussa Raaheen johtavan väylän merkiksi rakennettiin ensimmäinen valoton pooki eli tunnusmajakka Taskun saarelle. Lisääntynyt kauppapurjehdus sai kaupungit järjestelmällisesti parantamaan laivaväyliensä merkitsemistä. 1700-luvun lopulla olivat useimmat Pohjanlahden satamiin johtavat väylät merkitty pookeilla. Saarissa ja karikoilla töröttävät pookit näkyivät hyvällä säällä kilometrien päähän. 1700-luvulla Raahen luona oli purjehdusmerkkejä Taskussa, Kellossa ja Isossa Kraaselissa ja Kumpeleessa.[5]

Tasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taskun saarelle on ilmeisesti rakennettu ensimmäinen pooki jo aivan kaupungin perustamisen (1649) jälkeisinä vuosina. Taskun uusi pooki rakennettiin v. 1853. Korkeus merenpinnasta oli 19,2 metriä, maanpinnasta 16,5 metriä. Senkin oli suunnitellut Pohjanmaan merenkulkupiirin johtaja Albin Stjerncreutz. Pooki oli aluksi väriltään keltainen. Vuonna 1866 pookia korjattiin ja kerrotaan, että siinä yhteydessä se tervattiin ja maalattiin punamullalla, mutta v. 1877 se maalattiin kuitenkin taas keltaiseksi. Pookin pohjakaava on neliön muotoinen. Rakennus muistuttaa kirkon tornia ja vesikatto on pyramidin muotoinen, huipulla risti. Pookia korjattiin 1890,1909,1914. Vuonna 1922 pookin vuorausta uusittin, risti uusittiin ja oveen laitettiin lukko, maalattiin kahteen kertaan öljyvärillä.[4]

Kello[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso Kraaseli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso Kraaseliin rakennettiin v. 1852 Pohjanmaan merenkulkupiirin johtajan Albin Stjerncreutzin suunnitelmien mukaan pooki. Sen korkeus merenpinnasta oli 25 metriä, maanpinnasta 18 metriä. Saarella oli jo aiemmin tunnusmajakka ja luotsitupa. Vuoden 1865 purjehdusoppaan mukaan luotsituvassa päivysti luotsivanhin ja kolme luotsia, joilla oli ohjauskirjat Raahen kaikille kolmelle sisääntuloväylälle. Iso-Kraaselin pooki ja Raahen vanhan kirkon torni muodostivat yhdessä tärkeän linjauksen väylistä keskimmäiselle. Kraaselin pookissa vesikaton läpi jatkuva sydänpuu muodostaa rakennuksen huipulle yli kahden metrin korkuisen salon, jota käytettiin merkinantomastona. Pookin merenpuoleiset seinät ovat valkoiset, muut osat ovat punaiset.[4]

Kumpele[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumpeleen saaren pooki paloi 5.2.1961 peruskiviään myöten.[4]

Luotsit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1760 luotseja oli Raahessa neljä. Rannikon kohoaminen Pohjanlahden itäpuolella vaikutti toisaalta siihen, että vedenalaiset karit ja särkät alati tuottivat yllätyksiä tutuillakin kulkuväylillä. Mutta juuri väyläin vaarallisuus kehitti rannikon asukkaista taitavia luotseja. Heidän valppautensa varassa oli kaupan ja merenkulun turvallisuus.[4]

Pohjanlahden merenkulkupiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanlahden merenkulkupiiri perustettiin vuonna 1849 ja siinä yhteydessä sen alueella sijainneet pookit lunastettiin valtiolle, mm luotsien asuinrakennus ja tunnusmajakka Iso-Kraaselissa.  Kruunun oli kustannettava uusia rakennuksia: mm. vartiotupa ja venesatama Iso-Kraaseliin.[5]

Merenkulku hiipuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun lopulla purjelaivakauden päättyessä ja höyrylaivojen yleistyessä myös raahelainen laivanvarustus hiipui. [3] Maailmalla mentiin kehityksessä hurjaa vauhtia eteenpäin, tuli rautatiet ja rautaa laivanrakennusmateriaaliksi ja höyrylaivatkin keksittiin. Raahessa tietotaito riitti puisten purjelaivojen tekemiseen ja kaupungissa jäätiinkin hieman kehityksestä syrjään.[2]

Raaheen saatiin rautatie vuonna 1899, mutta tämä tapahtui auttamattomasti myöhässä ja muu maailma kiri edelle. [2]1900-luvun alussa laivaliikenne jatkui lähinnä kaupungin lounaispuolelle Lapaluotoon perustettujen sahojen puutavarakuljetuksina, mutta raahelaisomisteisia aluksia ei enää juurikaan liikennöinyt.[3]

Laivaliikenteen loppuminen oli suuri menetys raahelaiselle työväestölle. Kaupungin miesten oli haettava työpaikkansa muualta. Jotkut merimiehet ryhtyivät maanviljelijöiksi, osa hakeutui merimiehiksi ulkomaisiin laivoihin, ja osa hankki työpaikan muualta kotimaasta. Muuttoliike Raahesta ei kuitenkaan kasvanut merkittävästi, vaan väestö pysytteli kotikaupungissaan, vaikka elanto haettiinkin kaupungin ulkopuolelta.[1]

1880-luvulle tultaessa Raahessa ei enää rakennettu laivoja. Viimeinen Raahessa rakennettu laiva oli Varvissa valmistunut parkkilaiva ”Iris”, jonka lykkäjäiset olivat vuonna 1876. Täysin laivoitta ei Raahe kuitenkaan heti jäänyt, sillä osa porvareista ja entisistä merimiehistä hankkivat omistukseensa ”jähtejä” (kaksimastoisia, kahvelipurjeisia, umpitäkillä ja kajuutalla varustetuja aluksia), joiden tehtävänä oli tavaran kuljetus ja kappatavaralastien noutaminen. Vuonna 1897 Raahen vanhin ja viimeinen jähti lopetti kulkunsa.[6]

Laivaliikenne uuteen kasvuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaliikenne, tosin muilla kuin raahelaisten omistamilla laivoilla, lähti uudelleen kasvuun 1960-luvun alussa, kun Rautaruukin terästehdas satamineen perustettiin. 1980-luvulla myös kaupungin satamaa alettiin kehittää. 2000-luvulla Raahen satamassa kävi vuosittain noin 600 laivaa ja Raahesta on säännöllisiä reittikuljetuksia useisiin eurooppalaisiin satamiin.[3] Ympärivuotinen liikenne on jatkunut yli 40 vuoden ajan. Sataman kautta kuljetetaan erilaisia raaka-aineita ja irtolasteja, terästä, sahatavaraa, kontteja sekä projektiluontoisia laivauksia. Raahen Satama on yksi Suomen vilkkaimmin liikennöidyimmistä satamista. Sataman etuina ovat säännölliset reitit Iso-Britanniaan, Välimerelle ja Baltian alueelle, loistavat maayhteydet sekä sertifioidut ja asiakaslähtöiset palvelut.[7]

Merellinen identiteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merellisyys on iso osa Raahen kaupungin identiteettiä, ja se on toiminut innoittajana monelle kaavanimelle: meriteema näkyy niin teiden, katujen kuin saarienkin nimissä. Myös kokonaisia kaupunginosia on nimetty merihenkisesti.[1]

Raahe oli Suomen suurin purjelaivakaupunki 1860-luvulla ja niinpä suuri osa raahelaismiehistä oli merimiehiä, jotka toivat kotiin tulijaisina mm. posliinisia laivakoiria. Merimiesten vaimot asettelivat koirat ikkunalle ja koirille lankesi omanlaisensa merkkikieli: koirien asento viestitti kylän väelle, oliko perheen isäntä kotona vai ei. Kun koirat katsoivat ikkunasta ulos, oli isäntä pois ja kun tämä oli palannut maailman meriltä, käännettiin koirat katsomaan taloon sisälle päin. Nykyraahelaiset kunnioittavat merellistä menneisyyttään koristamalla kotinsa näillä laivakoirilla. Raahe-koirat ovat löytäneet kotinsa myös ympäri maailmaa tuliaisena ja lahjaesineenä [8]

Raahessa on Suomen vanhin paikallismuseo, joka on kasvanut vuosikymmenten saatossa ja tällä hetkellä se koostuu seitsemästä eri toimipisteestä. Raahen museon luultavasti kuuluisin nähtävyys on maailman vanhin säilynyt sukelluspuku Wanha Herra.[9]

Alkuperäisillä paikoillaan lähes muuttumattomina säilyneet pookit ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ne muodostavat olennaisen osan Suomen merenkulun rakennusperinnöstä.[10]

Taskun pooki on edelleen olemassa alkuperäisellä paikallaan ja lähes muuttumattomana. Tasku on aikoinaan toiminut kalastajien tukikohtana ja saaren keskikohdalla näkyy vieläkin käsin ladottuja venevalkamia.Taskussa on myös vanha kalamaja sekä uusi taukotupa. Tasku on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. Kävijöitä on talvella jopa runsaammin kuin kesällä. Talvisin Taskun saareen ajetaan jäätilanteen salliessa hiihtoladut Museon- ja Thompsoninrannasta. Kesäisin kävijöiden suosiossa on saaren etelärannalla sijaitseva hiekkaranta.[4]

Iso-Kraaselissa on 2,3 km pituinen luontopolku, jonka varrella on 15 opastaulua, jotka kertovat saaren linnuista ja kasveista. Kesäisin saaressa laiduntaa lampaita, jotka pitävät huolta luonnosta. Iso-Kraaselissa on edustavia maankohoamisrannikon lehti-, havu- ja sekapuustopensaikkoja ja metsiä. Saaressa on edustavia merenrantaniittyjä, runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä sekä vaihettumis- ja rantasoita (vaihettumis- ja rantasuot ovat turvetta muodostavia kasviyhdyskuntia). Siellä on myös edustavuudeltaan erinomainen kluuvijärvi. Luontopolun varrella patikoijaa tervehtii käärmekuusi ja vanha, erikoisen suuri mänty. Saaressa voi myös majoittua. Siellä on vanha luotsitupa, jossa kaksi 2-hengen ja yksi 6-hengen huone. Käytettävissä on myös kaksi vanhaa kunnostettua purjevajaa, joissa 2 vuodepaikkaa / vaja.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lähde 1
  • Lähde 2

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 Sanaksenaho, Mirko. "1800-luvun purjelaivakauden vaikutus Raahen kaupungin tienimistöön". Oulun yliopisto. 2009.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 "Raahen historia"www.raahe.fi. Viitattu 2020-12-09.fi
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 3,6 "Komersseja ja sjömanneja". Viitattu 2020-12-09.fi
  4. 4,00 4,01 4,02 4,03 4,04 4,05 4,06 4,07 4,08 4,09 4,10 "Historialliset pookit Raahen saaristossa"www.visitraahe.fi. Viitattu 2020-12-09.fi
  5. 5,0 5,1 5,2 5,3 "Merenkulkua Perämerellä ja Raahen rantamilla | Raahen Museo"www.raahenmuseo.fi. Viitattu 2020-12-09.
  6. 6,0 6,1 6,2 Muistojulkaisu Raahen 300-vuotisjuhlaan 1949. Raahe-seura.
  7. "Info"Raahen satama. Viitattu 2020-12-09.fi
  8. "Raahen Taitopaja". Viitattu 2020-12-09.fi
  9. "Raahen museo | Raahen Museo"www.raahenmuseo.fi. Viitattu 2020-12-09.
  10. "Taskun pooki - Raahen Matkailuoppaat ry | Ota Opas - koet enemmän"raahenmatkailuoppaat.fi. Viitattu 2020-12-09.