Helsinki

Paikallishistoriawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin kaupunki perustettiin Vantaanjoen suulle vuonna 1550 Ruotsin silloisen kuninkaan Kustaa Vaasan toimesta. Helsinki toimi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina vuodesta 1812, ja Suomen itsenäisen tasavallan pääkaupunkina vuodesta 1917. [1]

Helsingin kartta vuodelta 1878.

Hämäläis- ja ruotsalaisasutus nykyisen Helsingin alueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maataviljelevää väestöä on ollut Helsingin Sipooseen kuuluneessa osassa ja Sipoossa viikinkiajalta, 800-1000. Vanhin maankäyttö on kuitenkin ollut kaukonautintaa muualla asuvien toimesta. Helsingin ja Vantaan alueilla on ollut lukuisia kalastuspaikkoja, kaski-, niitty- ja peltoalueita, jotka ovat olleet ulkopuolella asuvien, että vanhimpien alueen talojen käytössä. Todennäköisintä on, että nämä maan käyttäjät ovat olleet hämäläisiä, joiden toiminta on jatkunut Helsingin ja vantaan seudulla aina 1300-luvulle asti. Hämäläisnautinta on jättänyt jälkeensä historiallisissa lähteissä ilmeneviä vanhoja paikannimiä kuten Taffuaste holmen (1644, Laajasalo) ja Tafwast Ängen (1760, Vuosaari). [2]

Helsingin ensimmäiset asuttajat ovat olleet myös hämäläisiä, jotka ovat jääneet nautintamailleen pysyvämmin. Riippuen tutkimuksesta, tämä pysyvämpi asutus on ajoitettu joko 1000-luvun alkuun tai 900-luvulle, kuitenkin varmasti ennen ruotsalaisten tuloa. Nämä asutukset ovat sijainneet nykyisen Helsingin, Vantaan ja Helsingin alueilla. Asutuksen toinen vaihe sijoittuu aikajaksolle 1250-1400, jolloin Helsingin vanhat hämäläisasutukset ovat laajentuneet. Uusille asutusalueille saapui asukkaita myös kauempaa, ja voimakkaan ruotsalaisen uudisasutuksen voidaan katsoa alkaneen tällä ajanjaksolla. Ruotsalaiset levittäytyivät noin 100 vuoden ajan Vantaanjokea pitkin pohjoiseen esimerkiksi Herttoniemen kautta Vartiokylä-Mellunkylään, Västersundom-Gudstensbyhyn ja Vuosaareen. Ruotsalaisasutus rakensi myös turvakseen Borgisiin muinaislinnan.[3]

Ruotsalainen uudisasutus jatkui Vantaanjokea pitkin lopulta Piispankylään. Keravanjokea pitkin ruotsalaiset asuttivat Helsingbyn ja Tikkurilan. Jo 1200-luvulla hämäläisasutukset jäivät osittain ruotsalaisten jalkoihin tulokkaiden laajentaessa asutustaan voimakkaasti. 1300-luvulla ruotsalaisasutukset laajenivat esimerkiksi nykyisen Töölön ja Munkkiniemen alueilla, mutta Tikkurilassa laajeneminen oli voimakkainta. 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa ruotsalaisväestö oli levittäytynyt jo ylivoimaisen suurelle alueelle verrattuna hämäläisiin, jotka pitivät hallussaan ainoastaan alueen luoteisnurkkaa. Suomalaisväestö sulautui osaksi ruotsalaista väestöä jo keskiajalla, mutta siitä on havaittavissa merkkejä alueen paikannimissä, sillä suomalaisperäiset nimistöt ovat vastaavia ruotsalaisia vanhempia.[4] Helsingin pitäjä katsotaan perustetuksi 1300-luvun loppuun mennessä.[5]

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550.
Suomenlinnan telakka rakennusvaiheessaan vuonna 1782.
Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550 Vantaankosken suulle, Helsinginkosken rannalle ja Rauman, Ulvilan, Porvoon ja Tammisaaren kaupunkien porvarit määrättiin asuttamaan uutta kaupunkia. Helsingin oli tarkoitus haastaa kauppakaupunki Tallinna, mutta Tallinnankin päätyessä Ruotsin alaisuuteen, hidastui Helsingin kaupunkikehitys. Helsinki siirrettiin vuonna 1640 uudelle paikalle, nykyisen Kruununhaan alueelle Suomen Kenraalikuvernööri Pietari Brahen johdolla.[6]

1600-luvun lopulla Helsinkiä kuritti nälänhätä katovuosien seurauksena ja aliravitsemus ja kulkutaudit kaksinkertaistivat kuolleisuuden kaupungissa. Suuren Pohjan sodan aikana sotaa pakenevat tallinnalaiset ja riikalaiset sekä vetäytyvät sotajoukot toivat mukanaan taas ruton 1710, joka tappoi noin puolet kaupungin asukkaista. Kampin hautausmaalle haudattiin heidän lisäkseen myös noin 500 ulkopaikkakuntalaista. Ruotsin ja Venäjän keskenään käymän hattujen sodan aikainen venäläismiehitys, pikkuviha, vaikutti myös Helsinkiin. Kaupungista tuli vuosiksi 1742-1743 venäläisen sotaväen majoitus- ja läpikulkupaikka. Helsinkiläiset hakivat myöhemmin korvausta miehityksen aiheuttamasta vahingosta kruunulta.[7]

Helsinki toimi Ruotsin tärkeänä puolustuksena Venäjää vastaan, mutta sen linnoittaminen oli heikkoa. Helsinki poltettiin venäläisiä joukkoja pakenevien ruotsalaisten toimesta Helsingin taistelussa 1713.[8]

Helsinki oli pitkään pieni kaupunki Euroopan suurkaupunkien mittapuulla. Kaupunki alkoi kehittyä kuitenkin huomattavasti, kun Ruotsi ryhtyi rakentamaan valtavaa merilinnoitusta, Viaporia, eli Suomenlinnaa. Rakennustyöt saivat alkunsa 1740-luvun lopulla tarkoituksenaan puolustaa Ruotsin valtakuntaa 1700-luvulla voimistuneelta Venäjältä.[9] Tämän Pohjolan Gibraltariksikin kutsutun linnoituksen[10] rakennustyöt toivat Helsinkiin vaurautta, työpaikkojen mukana uutta väestöä sekä vilkastuvaa kaupankäyntiä.[11]

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anders Kocken Helsingin asemakaava vuodelta 1810, jonka päälle on piirretty uuden katuverkon hahmotelma.
Helsinki miehitettiin venäläisten toimesta maaliskuussa 1808 osana Suomen sotaa, ja Viapori antautui muutamaa kuukautta myöhemmin. Helsinki kärsi saman vuoden lopussa suurpalosta, joka tuhosi etenkin kaupungin kaakkois- ja itäosia.[12] Suomi siirtyi Venäjän vallan alle suuriruhtinaskuntana vuonna 1809, ja Helsinki muutetiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812. Syy muutokseen tuli Venäjän keisarin halusta siirtää pääkaupunki lähemmäksi Pietaria, kauemmaksi Ruotsista.[13]
C.L. Engelin vesivärimaalaus Helsingin Suurtorista, n. 1816-1818

Senaatintori suunniteltiin pääkaupungin pääaukioksi asemakaavassa vuonna 1812. Asemakaavassa näkyivät jo pääkaupungin tärkeimmät rakennukset, kuten senaatintalo, kenraalikuvernöörin virka-asunto ja kaupungin luterilainen pääkirkko. Senaatintori ja sen suunnitelmat löysivät paikkansa vanhalta Helsingin Suurtorilta, jossa oli alunperin muun muassa kirkko ja raatihuone. Senaatintorin rakentaminen käynnistyi arkkitehti C.L Engelin johdolla Senaatintalon yhdestä pääsiivestä 1818, jonka jälkeen sitä rakennettiin osissa koko korttelin täyttäväksi virastotaloksi. Engel suunnitteli luterilaista pääkirkkoa jo 1810-luvun loppupuolella, mutta rakentaminen käynnistyi vasta 1830-luvulla. Kirkko vihittiin käytöön 1852. Kirkko kantoi nimeä Nikolain kirkko vuoteen 1917 asti, jolloin se nimettiin Suurkirkoksi. Tuomiokirkoksi rakennus muutettiin 1959 Helsingin hiippakunnan perustamisen jälkeen. Helsingin historiallinen keskusta Tuomiokirkon ympärillä on empire-tyylinen, ja ilmentää klassismin kaupunkitaiteelle ominaista symmetriaa ja aksiaalisuutta.[14]

1840-luvulla kaupungissa asui noin 20 000 ihmistä. Vuosisadan loppua kohden suurkaupunkimainen kasvu kiihtyi etenkin 1870-luvulla alkaneen teollistumisen myötä. Helsinki sai monia uusia laajennussuunnitelmia vastaamaan kasvavan asukasmäärän tarpeisiin. 1800-luvun loppuun mennessä kaupunginniemi oli rakennettu ja laajeneminen suuntautui yhä enemmän sisämaahan päin.[15] 1800-luvun lopulla Helsinki kasvoi nopeasti ja kehittyi kohti modernia eurooppalaista kaupunkia. 1875 Helsingissä kokoontuivat sen ensimmäiset valtuusmiehet kaupungin valtuuston kokoukseen Raatihuoneelle, Senaatintorin laidalle. 1900-luvun alussa valtuusto päättii yli 100 000 helsinkiläisen oloista.[16]

1800-luvun alussa helsinkiläiset olivat suurimmaksi osaksi ruotsinkielisiä, vaikka rakennustyöt toivatkin mukanaan suomenkielistä työvoimaa maaseudulta. Suomenkielinen väestö kuitenkin kasvoi ruotsinkielistä nopeammin, ja 1800-luvun loppuun mennessä helsinkiläisistä yli puolet puhui suomea äidinkielenään. 1902 kaupunginvaltuusto salli suomen käytön kaupungin asioiden hoidossa, ja vuonna 1906 tehty päätös velvoitti julkaisemaan kaikki kaupunkia koskevat asiakirjat myös suomeksi.[17]

Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi itsenäistyi vuonna 1917, ja Helsingistä tuli uuden tasavallan pääkaupunki.[18] Saman vuoden keväänä Helsingissä oli perustettu työläisten järjestyskaarteja sekä punakaarteja, joista osa oli ollut mukana miehittämässä useita keskeisiä hallintorakennuksia marraskuun 1917 yleislakon aikana. Radikaaleimmat joukot muodostivat 26.1.1918 järjestäytyneen Helsingin punakaartin ydinjoukon, joka miehitti rautatieaseman sekä lennätin- ja puhelinkeskuksen. 28. tammikuuta punakaarti miehitti myös senaatintalon. Liikehdintä ei saanut merkittävää vastarintaa, vaikka kaupunkilaiset olivatkin hämmentyneitä. Punakaarti ilmoitti vallankumouksen alkaneen kaupungille liimatuista julisteista. Helsingissä muodostettiin punaisten vallankumoushallitus, kansanvaltuuskunta, jonka puheenjohtajana toimi Kullervo Manner. Punakaartilaisten tavoite oli vallankumouksen toteutuminen keskeisten hallintorakennusten valtaamisen jälkeen, mutta Vaasassa muodostettu senaatti nousikin heidän haastajakseen.[19]

Saksalaissotilaita Pohjoisella Rautatiekadulla 1918

Suomen sisällissodan päättyminen valkoisten voitoksi oli selvää maaliskuun 1918 loppuun mennessä. Valkoisten voitot saksalaisten tuella johtivat kansanvaltuuskunnan ja punakaartin yleisesikunnan perääntymiseen Helsingistä Viipuriin. Saksalaiset esittivät antautumiskehotuksen Helsingille 10. huhtikuuta, johon ei tartuttu. Helsingissä käytiin katukahakoita 11.huhtikuuta alkaen punaisten ja valkoisten välillä, ja saksalaiset aloittivat hyökkäyksensä seuraavana aamuna. Iltapäivään mennessä pääjoukot olivat edenneet Pasilan kautta Töölöön, ja lisää saksalaisia sotilaita saapui Helsinkiin Katajanokan kautta. Helsinki oli suurelta osin valkoisten ja saksalaisten hallinnassa iltaan mennessä. Viimeiset yksittäiset punakaartilaiset lopettivat sala-ampumisen saksalaisten voitonparaatiin 14.4.1918. Valkoisen Suomen voitonparaati nähtiin Helsingissä 16. toukokuuta. Suomenlinnasta tuli sotavankileiri ja saari täyttyi punaisista vangeista, joita oli enimmillään yli 13 000.[20]

Toisen maailmansodan aikana Helsinki kärsi useita Neuvostoliiton suurpommituksia, mutta kaupunki selvisi niistä suhteellisen pienin tuhoin. Helsinkiin tehtiin 1500 pommituslentoa ja kaupunkiin pudotettiin pommeja noin 15 000. Itse kaupunkiin pommeista päätyi vain 5 prosenttia. Taloja tuhoutui noin satakunta, ja 150 asukasta sai surmansa. Sota-aika pakotti esikaupungit alueliitokseen suurkaupungin kanssa, jotta väestön nopeaan kasvuun ja sen tarpeisiin pääkaupunkiseudulla voitiin vastata tehokkaammin. Helsinkiin liitettiin vuonna 1946 Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren maalaiskunnat, Haagan kauppala sekä merkittävä osa silloisesta Helsingin pitäjästä, eli nykyisestä Vantaan kaupungista. Helsinki sai näin 51 000 uutta asukasta ja sen maa-alue viisinkertaistui.[21]

Helsinki kasvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympiastadion kuvattuna vuoden 1951 postimerkissä.
Sodan jälkeen Helsingissä alkoi vilkas rakentamisen kausi, ja seutu muuttuikin 1960-luvulla nopeasti kaupungistuvaksi metropolialueeksi. Vuonna 1965 Helsinki ylitti miljoonan asukkaan rajan ja vuonna 1966 Vuosaari liitettiin osaksi kaupunkia. 1970 ja 1980-luvuilla kaupunkirakentaminen oli huipussaan, ja tiivistä kaupunkirakennetta syntyi esimerkiksi Malmin, Tapanilan ja Puistolan alueille. Uusi liikennemuoto otettiin käyttöön vuonna 1982, kun Helsinki sai oman metronsa. Hanketta oli suunniteltu jo 1940-luvulta lähtien. Helsingin kantakaupungin väestörakenne muuttui huomattavasti 1900-luvun loppua kohden. Vielä 1970-luvulla keskustassa asui iäkkäämpää väestöä, kun nuoret taas viihtyivät esikaupungeissa ja lähiöissä. 1990-luvulla pääkaupunkiin suuntasi nopea muuttoliike, joka toi uusia asukkaita myös kantakaupunkiin.[22]

Vuonna 1952 Helsinki toimi kesäolympialaisten isäntämaana, joka loi kaupungille kansainvälistä mainetta. Tätä täydensi muun muassa 1975 pidetty ETYK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi.[23] Kansainvälisyys on ollut tiiviisti osa kaupungin tavoitteita etenkin 1990-luvulta lähtien, jolloin Helsinki panosti imagoon, arkiviihtyvyyteen, asumisen tasoon ja logistiikkaan. Kulttuurista tuli eurooppalaisen mallin mukaan kaupungin keskeinen strategia, joka tuotti tulosta vuonna 2000, Helsingin ollessa yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-01.fi
  2. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 62. SKS. 2005. Viitattu 1.10.2021.
  3. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 215. SKS. 2005. Viitattu 1.10.2021.
  4. Kepsu, Saulo. Uuteen maahan: Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 216-217. SKS. 2005. Viitattu 1.10.2021.
  5. Tarkiainen, Kari. Ruotsin itämaa, s. 132-135. Svenska litteratursällskapet i FInland. 2010. Viitattu 1.10.2021.
  6. Heikkinen, Seppo. "Kaksi lukua Helsingin historiaa". yle.fi. 2015. Viitattu 1.10.2021.
  7. , Museovirasto"Helsingin historian tärkeitä vuosia". Arkistoitu 11.06.2011. Viitattu 1.10.2021.
  8. Aalto, Seppo. Kruununkaupunki - Vironniemen Helsinki 1640-1721, s. 484-503. SKS. 2015. Viitattu 1.10.2021.
  9. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-01.fi
  10. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-01.fi
  11. "My Helsinki"www.myhelsinki.fi. Viitattu 2021-10-01.
  12. , Museovirasto"Helsingin historian tärkeitä vuosia". Arkistoitu 11.6.2011. Viitattu 4.10.2021.
  13. Zetterberg, SeppoVeikko, Kallio. . Suomen historian Pikkujättiläinen. WSOY. 1987. Viitattu 4.10.2021.
  14. , Museovirasto, RKY"Senaatintori ympäristöineen". Arkistoitu 2.10.2019.
  15. Lindqvist, Mikko. "Helsingin historiaa". 2001. Arkistoitu 12.2.2005. Viitattu 4.10.2021.
  16. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-04.fi
  17. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta. "Helsingin kadunnimet". Helsingin kaupungin julkaisuja 24. 1992. 45-50 s. Viitattu 4.10.2021.
  18. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-05.fi
  19. "Helsinki oli sisällissodassa punaisten pääkaupunki – Svinhuvfud". Viitattu 2021-10-05.fi
  20. "Helsinki oli sisällissodassa punaisten pääkaupunki – Svinhuvfud". Viitattu 2021-10-05.fi
  21. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-05.fi
  22. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-05.fi
  23. "My Helsinki"www.myhelsinki.fi. Viitattu 2021-10-05.
  24. "Helsingin historia"Helsingin kaupunki. Viitattu 2021-10-05.fi