Lahti

Paikallishistoriawikistä

Lahti (ruots. Lahtis) on kaupunki, aiempi kylä Päijät-Hämeessä. Lahti mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1445.[1] Siitä tuli kauppala vuonna 1876 ja kaupunki vuonna 1905. Naapurikunta Nastola on kuulunut Lahteen vuodesta 2016.

Lahden varhaishistoria

Lahti mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1445, Hollolan kalakäräjillä, jolloin henkilö nimeltä "Kalku Lachtis", Lahden Karl tai Lahden Kalle, osallistui Artjärven ja Porlammin kylien rajoja koskevaan käräjäpäätökseen.[1] Lahti oli tuolloin osa Hollolan kirkkopitäjää.

Kauppalasta kaupungiksi

Kesäkuun 5. päivänä 1876 Hollolan kunnan Lahden kylään perustettiin kauppala, joka 16. marraskuuta 1905 vahvistettiin Lahden kaupungiksi.[2]

Lähteet

Viitteet